sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Hotel Playas de Guardamar

Vaikka meillä oli kolmeksi viikoksi varattuna vuokra-asunto, käytiin silti 3 yön reissulla Playas de Guardamarin hotellissa. Tämä siksi, että saisimme kokeilla myös hotelli-elämää ja olla rannalla.
Ko. hotelli sijaitsee siis ihan rannalla ja hotellista onkin oma hotellin asiakkaiden käytössä oleva silta rannalle.
Hotellin osoite on C/ Grecia, 1, 03140 Guardamar del Segura.







Meillä oli ensin varattuna 2 yötä hotellissa täydellä ylläpidolla. Meillä oli 2 erillistä huonetta, tytöt viereisessä huoneessa ja minä mieheni ja meidän 2vuotiaan kanssa toisessa huoneessa. 
Näistä kahdesta yöstä ja kahdesta huoneesta aamiaisella, lounaalla ja illallisella maksoimme yhteensä noin 320euroa. Päätimme kuitenkin jäädä kolmanneksikin yöksi ja päädyimme ottamaan sviitin merinäköalalla ja omalla poreammeella. Tämä huone oli isompi, joten mahduimme koko perhe samaan huoneeseen. Tämän yhden yön hinta sviitissä aamiaisella, lounaalla ja illallisella maksoi 223 euroa sisältäen parkkipaikan (maksoi n3,9e / vuorokausi). Silloin oli viikonloppu ja yöpyminen oli myös tämän vuoksi hieman kalliimpi suhteessa arkiöihin. Alla olevat kuvat ovat sviitistä.









Aamiainen oli joka päivä klo 08.30-11.00, lounaan ja illallisen aikataulu riippui missä kerroksessa asui (parillinen vai pariton). Juomat maksoivat erikseen lounaalla ja illallisella, mutta olivat ihan normaalihintaisia juomia. 
Ruoka oli erittäin monipuolista ja hyvää. Aamiaisella oli esim. leipää, pekonia, munakasta, pannukakkuja, hedelmiä, jogurttia, muroja, salaattia, leivonnaisia ym. 
Lounaalla ja illallisella oli salaattipöytä sekä esimerkiksi paellaa, lihaa, perunaa, pastaa, kastikkeita, kanaa ja kalaa. Jälkiruuaksi oli hedelmiä, jäätelöä, jogurttia sekä marjapiirakkaa tai muuta leivonnaista sekä hedelmä/marjavaahtoa tai vanukasta.
Kaiken kaikkiaan oltiin erittäin tyytyväisiä ruokiin, myös lapsille löytyi paljon syötävää vaikka erillistä lasten buffettia ei ollutkaan. Yhtenä päivänä kävi niin, että 2-vuotiaamme nukkui lounaalla päiväunia matkarattaissa, joten tarjoilija antoi meidän ottaa mukaan pojalle hieman evästä. Normaalisti siis ruokien mukaan ottaminen oli ehdottomasti kielletty. 

Lapsille oli järjestetty erilaista ohjelmaa päivittäin, mm.vesijumppaa, disco, tanssia. Meidän lapset eivät osallistuneet kuin tuohon discoon, muuten tykkäsivät uida, syödä ja rannallakin käytiin. Sen hiekan määrän jälkeen vaatteissa ja laukuissa päätettiin että ehkä on parempi jäädä hotellin altaalle seuraavalla kerralla. Yllätyksenä tuli todella kova tuuli jokaisena päivänä, niin lähti lentoon tavarat pyyhkeitä myöten.




Lapsille oli myös pieni leikkipaikka, jossa liukumäki ja muutama keinuva tuoli. Allas-alueella oli baari, ilmaisia aurinkotuoleja, uima-allas sekä lasten allas. Lasten altaassa oli pieni liukumäki sekä kivisiä eläin-koristeita, joista tuli vettä.







Hotellin aulassa oli vesipullo-automaatti (1,5 litraa maksoi 1,5 euroa muistaakseni), limsa-automaatti sekä tietokoneita (toimivat maksusta), kenkäkauppa, kosmetologi sekä muutama sekatavara-kauppa. Mieheni kävi 45 minuutin hieronnassa, hinta oli 20 euroa. Hotellissa oli myös oma hieronta-palvelu, mutta sitä emme käyttäneet, tämä mieheni käyttämä oli siis yksityinen yrittäjä. Hotellissa oli huomioitu myös liikuntarajoitteiset niin luiskalla kuin inva-hissilläkin.





Hotelli oli mielestäni erittäin siisti ja hyvä hotelli. Tulemme ehdottomasti kokeilemaan jatkossakin yöpymistä täälä. Suunnitelmissa on ensi kesänä olla 2 viikkoa vuokra-asunnossa ja kolmas viikko hotellissa täydellä ylläpidolla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti